Kahvia ja itämistä

Mä olen niin iloinen, että sain kaikesta epätodennäköisyydestä ja saamattomuudesta huolimatta kylvettyä paria eri chiliä ja basilikaa. Basilika on ihana maustekasvi, ja se tyytyväisyyden määrä, mikä sulle tulee, kun sä saat poimia sitä ja laittaa suoraan itse tehtyihin ruokiin.

Viime vuonna koitin kasvattamista ekaa kertaa aikuisiällä. Chilejä yritin jo silloinkin, mutta niiden sato meni huonoksi, ei kasvanut, kuolivat kaikki yhtä pientä nysää lukuunottamatta. Toki en ollut perehtynyt asiaan mitenkään pintapuolisuutta paremmin, joten kauheasti pettynyt. Ja sen verran mitä petyin, niin tiesinpähän sen, että se oli omaa vikaa.

Tässä kasvaa basilikaa. Annan sen rehottaa niin vapaasti kuin se haluaa, en rupea hifistelemään, tässäkään asiassa.

Tähän päivään mahtuu myös jotain ihan uutta. Mä ostin Juhla Mokka Tumma paahto -suodatinkahvia, ja testasin sitä nyt käsittääkseni ensimmäistä kertaa. Se tavallinen perus-Juhlis on kärsinyt jonkinlaista inflaatiota, ja välillä tuntui, että melkein jopa Saludo maistui virkistävältä vaihteluksi.


Mulla on tuon Moccamasterin lisäksi myös tämä Bialettin mutteripannu, mutta vielä en mutterikahveja tästä jauhatuksesta keittänyt. Moccis hoiti asian tällä kertaa, ja tulihan tummasta paahdosta todella samettisen makuista. Voisin melkein luvata itselleni, että jatkossa ostan ainakin joka toisella kerralla tätä kaupasta, ainakin jos se maksaa vain 4,95 euroa, kuten tällä kertaa oli.


On muuten hämmentävää, että samanaikaisesti kun Juhla Mokkaa myydään alle viiden euron, saattaa Saludon hinta olla lähempänä seitsemää.


Joka tapauksessa, näin kahvin ystävänä ja aika äärikuluttajana, olen tyytyväinen tämänpäiväiseen ostokseen paikallisesta S-Marketista.

Huom. Tämä postaus ei sisällä kaupallista yhteistyötä.


Uudempi Vanhempi

Yhteydenottolomake